Säilytysjärjestelmät

Stirpen säilytysjärjestelmät voidaan toteuttaa lukemattomin eri tavoin. Malli ja koko riippuvat käytettävissä olevan tilan muodosta ja koosta. Stirpen säilytysjärjestelmät mahdollistaa rajattoman määrän yhdistelmiä. Runko ja hyllyt ovat 18 mm tai 28 mm paksua melamiinia, maalattua MDF:ää tai tammi viilua.  Lisäksi kaikkia materiaaleja voidaan yhdistää keskenään.

Kiskojen, äänettömästi sulkeutuvien laatikoiden, korien ja tankojen avulla tila saadaan aina mahdollisimman tehokaasti käyttöön. Kokonaisuus viimeistellään liukuovilla, taiteovilla tai taso-ovilla, jotka toimivat myös näyttävinä sisustuselementteinä.

Käyttämällä Stirpen omaa suunnitteluohjelmaa pääset hyvin alkuun komeron suunnittelussa.

Vaatehuoneet

Vaatehuone on paitsi yleellinen, myös äärimmäisen kätevä käyttää. Useimmilla meistä on käytettävissä enemmän vaatteita kuin tilaa ja kun vaatteita on kaiken lisäksi mukava kierrättää vuodenajan ja mieltymysten mukaan, kaikkia niitä ei tule pidettyä niin usein kuin ehkä haluaisimme niitä pitää.

Vaatehuoneessa on tilaa kaikelle, minkä lisäksi vaateiden käyttäminen ja säilyttäminen onnistuu siellä tehokaammin ja helpommin. Sillä vaatteethan ovat vähän kuin auto: suurimman osan aikaa ne vain ovat. Parempi siis katsoa että ne ovat hyvin.

Suunnittele oma säilytysjärjestelmäsi

Vaatehuone, jos sellaiselle on tilaa, on paitsi ylellinen, niin myös äärimmäisen kätevä käyttää.

Inspiroidu kuvagalleriastamme

Katso kuvagalleriastamme kuvat ja inspiroidu!

Stirpe – Liukuovet ja säilytysjärjestelmät

Stirpe on vuonna 1986 perustettu perheyritys. Yritys sijaitsee Lapväärtissä, Vaasan ja Porin välissä 8 – tien varrella. Stirpe on 30 -vuoden ajan toimittanut korkealaatuisia tuotteita suomalaisiin koteihin.